Odotusta ja vettä

No niin, kävin haahuilemassa tontilla. Eilen äitimuorin ja tänään Maken kanssa. Odottelemme edelleen "lähipäivinä" tulevia maalämpömiehiä ja geoteknistä suunnittelijaa, geoukkoa, kuten olen häntä alkanut mielessäni ja facebookissa kutsua. "Lähipäivinä" lienee olevan aika suhteellinen käsite, sillä "lähipäivinä" tulevaksi luvattuja lämpöukkoja olen nyt odotellut puolitoista viikkoa. Geoukko lupasi tulla alkuviikosta ja huomennahan on keskiviikko, eli keskelläviikoa, ja sittenhän on jo... loppuviikko. Olen nyt kahden vaiheilla. Lähestynkö asianosaisia kohteliaasti sähköpostilla vai huudanko heille puhelimessa. Vai, lähestynkö heitä kohteliaasti puhelimella ja sitten huudan heille puhelimessa. Perustuksia tekevä iskujoukko on lähtökuopissa jossainpäin pimeintä Siuroa. Geoukko lienee lähtökuopissa jossainpäin pimeintä Tamperetta ja lämpöukot jossainpäin pimeintä Pirkkalaa. Ja hassuinta on se, että ilman geoukon ja lämpöukkojen odottelua, perustukset olisivat jo tukevasti paikoillaan. No, odottavan aika on tunnetusti pitkä. Katsoimme tänään kaivoon Maken kanssa. Siis lämpökaivoon. Jippii! siellä lillusteli vettä! Ja oli paljon vettä, ainakin 60-70 metriä. Se on hyvä asia se. Make intoutui tiputtelemaan kaivoon kiviä, että saisi tuntumaa, miten korkealla vesi on. Laitoin hatun ja kiven kiiruusti takaisin putken peitoksi, meinaa täyttä kaivomme kivillä, ihme mies.