Tällä sivulla kerron, miten rakennusprojektimme etenee
Rakentaminen ei olekaan romanttista naulojen naputtelua. Tämä sivu olkoon minun keinoni päästellä ylimääräisiä paineita tekstin muodossa ulos. Tervetuloa raksalle!
tiistai 28. syyskuuta 2010
Odotusta ja vettä
No niin, kävin haahuilemassa tontilla. Eilen äitimuorin ja tänään Maken kanssa. Odottelemme edelleen "lähipäivinä" tulevia maalämpömiehiä ja geoteknistä suunnittelijaa, geoukkoa, kuten olen häntä alkanut mielessäni ja facebookissa kutsua. "Lähipäivinä" lienee olevan aika suhteellinen käsite, sillä "lähipäivinä" tulevaksi luvattuja lämpöukkoja olen nyt odotellut puolitoista viikkoa. Geoukko lupasi tulla alkuviikosta ja huomennahan on keskiviikko, eli keskelläviikoa, ja sittenhän on jo... loppuviikko. Olen nyt kahden vaiheilla. Lähestynkö asianosaisia kohteliaasti sähköpostilla vai huudanko heille puhelimessa. Vai, lähestynkö heitä kohteliaasti puhelimella ja sitten huudan heille puhelimessa. Perustuksia tekevä iskujoukko on lähtökuopissa jossainpäin pimeintä Siuroa. Geoukko lienee lähtökuopissa jossainpäin pimeintä Tamperetta ja lämpöukot jossainpäin pimeintä Pirkkalaa. Ja hassuinta on se, että ilman geoukon ja lämpöukkojen odottelua, perustukset olisivat jo tukevasti paikoillaan. No, odottavan aika on tunnetusti pitkä. Katsoimme tänään kaivoon Maken kanssa. Siis lämpökaivoon. Jippii! siellä lillusteli vettä! Ja oli paljon vettä, ainakin 60-70 metriä. Se on hyvä asia se. Make intoutui tiputtelemaan kaivoon kiviä, että saisi tuntumaa, miten korkealla vesi on. Laitoin hatun ja kiven kiiruusti takaisin putken peitoksi, meinaa täyttä kaivomme kivillä, ihme mies.
lauantai 25. syyskuuta 2010
Aloituskokous
Perjantaina aamulla pidettiin vihdoin aloituskokous. Sehän on tilaisuus, jossa tarkastusinsinööri käy katsastamassa rakennuspaikan, määrittelee rakennuksen korkeusaseman ja tekee huomautuksia puustosta tai muusta, jos on aihetta. Tilaisuudessa myös kirjataan hankkeen eri osapuolet, eli rakennuttaja, vastaava mestari, vastaavat työnjohtajat, urakoitsijat ja suunnittelijat. Insinööri oli hyvin tyytyväinen rakennuspaikkaan, eikä huomautettavaa ollut. Nimilistan olin tehnyt jo etukäteen säästääksemme aikaa. Niinpä kokous oli pääasiassa kahvittelua ja karhuista puhumista. Toki virallinenkin puoli hoidettiin kuntoon ja täytettiin pöytäkirja. Eli nyt olemme siinä tilanteessa, että ruvetaan riehumaan oikein todenteolla. Vastaava mestari tarkastaa työvaiheet ja kirjaa ne ylös. Myös minun täytyy pitää valvonta ja tarkastusasiakirjaa ja laatia rakennuksen käyttö- ja huolto-opas. Tästä tulee hauskaa. Torstaina kävi myös maanmittari lohkomassa tonttimme omaksi kiinteistöksi. 10600 neliön metsäinen tonttimme sai nimekseen Käpälämäki. Keksin sen aivan itse. Nimi on humoristinen ja monimerkityksellinen. Käpälä siksi, että alueella on elellyt paljon jäniksiä ja kettuja, ja nyt sinne muuttaa koiria. Mäki siksi, että... no, se on mäki. Lisäksi on hauskaa sanoa ihmisille, että "Lähdenpä tästä Käpälämäkeen". Missä Heli ja Jari on? Ne lähti Käpälämäkeen. HAHAA!
keskiviikko 22. syyskuuta 2010
Perse edellä puuhun
No, niin, sain rakennusluvan postissa ja tutustuin sen ehtoihin. Hyvä. Ensimmäisenä luki pohjatutkimus. Mikä? Kallio on ammuttu, sorat on tasattu. Hupsista. No, otin reippaasti yhteyttä geoihmisiin. Selitin tilanteen, ja valittelin tietämättömyyttäni, ensikertalaisena kun asialla olen. Mies langattoman toisessa päässä ymmärsi tilanteeni ja hymähti myötätuntoisesti. Lupasi tulla tutkimaan alkuviikosta. Huh, huh. No, tontilla asiat ovat edenneet mukavasti. Leveä tie johtaa pohjille saakka. Pohjat on tasattu ja laitettu vaateriin. Soran seasta pilkistää viemäri- ja sähköputket. Oolrait. Maalämpöihmisten piti tulla "lähipäivinä" laittamaan omat putkensa, mutta ei ole näkynyt. No he kaivanevat ne tasatun soran läpi jollakin konstilla. Ihan ei ole kaikki mennyt siinä järjestyksessä, kuin opetuselokuvissa, mutta menneet ovat siltikin vaan. Sitäpaitsi, joku voisi tehdä opetuselokuvan pientalon rakentamisesta, ja se voitaisiin määrätä pakolliseksi jokaiselle, joka hakee rakennuslupaa. Ja kanteen voisi liimata varoitustarran:" Oletko nyt aivan varma? Hanke voi aiheuttaa stressitason nousua tai ennenaikaisen kuoleman." No, huumori sikseen. Laskuja tipahtelee postilaatikkoon siihen tahtiin, että täytyy ottaa kourallinen nitroja, ennenkuin niitä tohtii availla. Tällaista rakennuttajan elämää voisi hyvin verrata yrittäjän elämään. Kokoajan täytyy soittaa ja laulaa toisistaan mitääntietämättömien suunnittelijoiden ja talotoimittajan ja suunnittelijoiden ja rakennusviranomaisten ja suunnittelijoiden välillä. Organisoida, selittää, kysyä, pyytää ja tilata. Ainoa, mitä ei tarvitse tehdä, myydä. Ja siten tämä eroaakin yrittäjän elosta, tässä hommassa ei tule rahaa, sitä vaan menee. Ihmettelen vaan, miten sitä ennen rakennettiin? Mikkolan pirttikin on seissyt tukevasti tuolla mäellä viimevuosituhannen alusta saakka, enkä usko, että sitä rakennettaessa tarvittiin pää-, ARK-, kvv-, iv-, sähkö-, geotekninen-, pohjarakenne-ja rakennesuunnittelijoita. Niin se maailma muuttuu, Eskoseni.
maanantai 20. syyskuuta 2010
Mursketta tulee
Aamulla piti tulla mursketta, ensimmäinen kuorma oli tilattu kymmeneksi. Se tuli puoli kahdentoista aikaan. Niinpä Kallella meni päivä odotteluksi. Hän kaivoi ojia putkituksia varten. Kun mursketta sitten alkoi tulla, saatiin tietä tehtyä lisää. Pieni pätkä. Sitten odoteltiin seuraavaa. Saatiin loppujenlopuksi tie pohjille saakka. Kalle lähti toisiin hommiin ja minä jäin Jarin kanssa laittamaan putkia hollille. Jari lähti Lammille ja minä jäin yksin putkien kanssa. Teippailin putkenpäät umpeen, ettei viemäri ole valmiiksi tukossa, kun se otetaan käyttöön. Sähkön suojaputki olikin kinkkinen vehje. Sinne kun täytyi pujottaa naru, että saa sitten aikanaan vetää sen avulla sähkökaapelin taloon. Sidoin mielestäni mukavan kokoisen kiven narun päähän, ja ajattelin, että helposti saan sen avulla narun putken läpi. Joopajoo. Puoleenväliin putkea kivi ja naru meni mukavasti (n.4m) sitten alkoivat vaikeudet. Vaikka kuinka nostelin, ravistelin, heitin putken monttuun, huhdoin ja kirosin, kivi ei mennyt eteenpäin, paremminkin alkoi tulemaan takaisin. Jouduin pitämään tuumaustauon. Sitten keksin, että tungen narua löysästi putken sisään ja sidon sen sitten kiinni, jolloin naru ei ainakaan pääse valumaan ulos putkesta. Menetelmä osoittautui käyttökelpoiseksi. Puolentunnin raivokkaan ravistelun ja heittelyn ja noitumisen jälkeen kivi lopulta tupsahti ulos putkesta. Pirullinen homma. Ensikerralla käytän jotain painavampaa. No, eteenpäin, sano mummo lumessa.
lauantai 18. syyskuuta 2010
sata kuutiota kallioo
Räjäytystyöt saatiin hyvissä ajoin perjantaina valmiiksi. Noin sata kuutiota kallionpalasia lojuu pitkin piha-alueen reunamia. Kalle tasoitteli pienempiä kiviä talon pohjalle ja kouhi loput pois tieltä. Näin pääsemme maanantaina jatkamaan siitä, mihin jäätiin. Tilasin pari kasettikuormallista isoa kalliomursketta tienpohjalle maanantaiaamuksi.
Aloituskokouksen sovin alustavasti perjantaille. Sain rakennustarkastajalta luvan levittää sorat valmiiksi talon pohjalle alkuviikosta, vaikka kokousta ei ole vielä pidetty. Nyt sitten rentoudutaan viikonlopuksi ja ensiviikolla laitetaan tuulemaan murskeiden,salaoja-, sadevesi- ja viemäriputkien ja -kaivojen kanssa. Perjantaina olisi määrä tontin olla siinä kunnossa, että voidaan mäjäyttää perustukset pystyyn. Täältä tähän.
Aloituskokouksen sovin alustavasti perjantaille. Sain rakennustarkastajalta luvan levittää sorat valmiiksi talon pohjalle alkuviikosta, vaikka kokousta ei ole vielä pidetty. Nyt sitten rentoudutaan viikonlopuksi ja ensiviikolla laitetaan tuulemaan murskeiden,salaoja-, sadevesi- ja viemäriputkien ja -kaivojen kanssa. Perjantaina olisi määrä tontin olla siinä kunnossa, että voidaan mäjäyttää perustukset pystyyn. Täältä tähän.
torstai 16. syyskuuta 2010
Tanner tömisee
Aamuvarhaisella kurvasi tontille kaksi Sprinteriä. Toisessa tuli porari ja toisessa panostaja. Leveällä pohjanmaan murteella iloiset veikot kyselivät, notta "ollahanko oikias paikas?" Perässä tuli lavetti kyydissään iso kasa räjäytysmattoja ja julmetun kokoinen poravaunu. Hälyytin Kallen paikalle nostelemaan mattoja pois kyydistä. Niin alkoi aikamoinen meteli, kun porahirviö rätisti reikiä kallioon. Piuhoja meni pitkin poikin ja räjähdelaatikoita oli siellä sun täällä. Katsoimme parhaaksi poistua paikalta. Yhden aikaan iltapäivästä tontilta kuului huuto,"Me ammutahan kohta!" Kokoonnuimme isäni kuistille odottamaan. Ja sitten kuului Tumps!, pari pientä kivenmurenaa putosi rengaslaanille ja maa tärähti tuntuvasti. Sitten alkoi taas poran rätinä ja kolina, kun Kalle kauhoi kiviä syrjään. Toisen räjäytyksen aikana olin Mouhijärvellä, mutta Make sanoi, ettei mitään lentänyt mattojen alta. Hannele väitti, että maa tärähti niin kovaa, että hän hyppäsi ilmaan saunakamarissa...epäilin, että hän liioittelee. Puoli neljän aikaan pommipojat lähtivät palatakseen aamulla. Eli vielä täytyy yksi lataus tehdä. Muisto vain, on muisto vain tuo kallio mun tontillain.
keskiviikko 15. syyskuuta 2010
Odottavan aika on pitkä
Tontilla ei ole tapahtunut mitään maanantain jälkeen. Työt seisoo, kun odotetaan pommimiestä tulevaksi. Eilenillalla puhelimeni soi puoli yhdeksän aikaan, näytössä vilkkui tuntematon numero. Sanoin Jarille, että kukas minulle tällaiseen aikaan soittaa, mutta vastasin kuitenkin. Valmistauduin läksyttämään lehtimyyjää myöhäisestä soittoajasta, mutta soittaja osoittautui Jalasjärven pommimieheksi. Eläköön! Mies lupasi lähettää poravaunun heti aamusta. Kohta paukkuu! Olikin mukava yllätys, että ensiviikolle luvattu räjäytys tapahtuukin jo tälläviikolla. No, uni ei sitten meinannut millään tulla silmään illalla, kun mietiskelin paperijuttuja, aloituskokousta, raha-asioita ja lentäviä kivenkappaleita. Asiasta toiseen. Jarin työnantaja, keskisuuri roskapönttöjä ja muita jätteenkeräyshärveleitä valmistava, Nokialainen Molok Oy, on nykymittakaavalla hyvin harvinaislaatuinen työnantaja. Kun siellä kuultiin, että työmies on mennyt naimisiin ja rakentaa taloa, lähettivät firman puolesta häälahjaksi 500e:n lahjakortin rautakauppaan! Ja korea on itse onnittelukorttikin, "Onnea hääparille toivottaa Molok Oy". Ei taida montaa työnantajaa Suomenmaasta löytyä, jotka huomioivat työntekijöitään tällä tavalla. Juu, lähden tästä tonttia kohti odottamaan poravaunun saapumista. AMPU TULEE!
maanantai 13. syyskuuta 2010
Tontilla tapahtuu
Kallio tapaa vahvempansa ensiviikon alussa. Pommimiehiä oli vaikea löytää, mutta Jalasjärven mies lupasi tulla hoitamaan asian. Vilskettä riitti tänään muutenkin. Sähköyhtiön pojat toivat pihakeskuksen ja kytkivät sen verkkoon, eli nyt on virtaa. Samaan syssyyn tuli porarit ja alkoivat painamaan kallioon 102 metriä syvää maalämpökaivoa. Ei tullut sillä matkalla vettä vastaan...ei tiedä hyvää porakaivon suhteen, sillä sen poraaminen maksaa 28e/metri. Hah! Täytynee muuttaa kaivonpaikkaa. No, asiat näyttävät taas kirkkaammilta, vaikakaan sää ei sitä tee. Pikkuhiljaa projekti etenee, kahdeksan viikon kuluttua tulee talo ja pystyttäjät. Sen jälkeen saankin sovitella ylleni häälahjaksemme saatua naulavyötä ja käyttää upouutta vasaraa...Jaa ei vasaraa enää kukaan käytä? Naulapyssyä vai? Minä ainakin lyön yhden naulan tulevan kotimme seinään, jos ei muuten, niin taululle!
sunnuntai 12. syyskuuta 2010
Ensimmäinen vakava vastoinkäyminen
Rakennusprojektimme on lähtenyt mukavasti käyntiin. Luvat ja laina on myönnetty, tontti on ostettu ja raivattu. Työmaakoppi on pystytetty. Kaivuri on myllännyt tontilla jo kolme päivää. Kiviä ja kantoja on pihapiirin reunamat täynnä. Kaupungin puolesta kävivät miehet merkkaamassa nurkat, ja talo sijoittui mukavasti tontin korkeimmalle kohdalle.Työmiehet putki- sähkö- ja ilmastointitöihin on nimetty. Tämänviikon tärkein homma on nyt saada ammattimiehiltä nimet papereihin, jotta rakennustarkastaja voi heidät toimiinsa hyväksyä. Niin ja se vastoinkäyminen. Peruskallio on itsensä asettanut tukevasti tulevan talomme alle. Ja tietysti aivan pintamaan alle. No, ratkaisuhan löytyy, räjäytetään mokomaa hieman alemmalle tasolle. Juu, räjäytetään vaan, heti kun löydetään räjäyttäjä. Eipä ole helppo tehtävä se. Eilen kävi lähitienoolta yksi pommimies tarkastelemassa kalliomuodostelmaamme ja nosti kädet pystyyn. Ei kykene käsiporalla tuota vuosituhansia vanhaa kiveä pieni mies poistamaan. Niinpä etsimme miestä, jolla olisi järeämmät laitteet, saa se nainenkin olla. Sellainen poravaunu. Ja kylläpä niitä onkin, pilvin pimein...jossain muualla kuin pirkanmaalla. Isoilla firmoilla toki kaikkia vimputtimia on, mutta niiden aikatauluun ei pieni omakotitontti keskellä eimitään mahdu. Niinpä useiden puhelinsoittojen jälkeen sain suosituksen pommimiehestä, jolla on pelit ja vehkeet. Kunhan aamu hieman valkenee ja kukko laulaa, otan häneen yhteyden Jalasjärvelle saakka. Ja se tärkein kysymys leijuu ilmassa, mitähän sekin maksaa? Kuten isäni on todennut jo moneen otteeseen rakennuksen maansiirto- ja perustustöistä, se maksaa sen minkä se maksaa. Totta, mutta voisi se maksaa hieman vähemmänkin...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)