Tällä sivulla kerron, miten rakennusprojektimme etenee

Rakentaminen ei olekaan romanttista naulojen naputtelua. Tämä sivu olkoon minun keinoni päästellä ylimääräisiä paineita tekstin muodossa ulos. Tervetuloa raksalle!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

vauhti kiihtyy

Jarin jalkavaiva osoittautui rajuksi lihaskrampiksi, joten sillä saralla kaikki hyvin. Pete jatkoi piipun muuraamista niin, että se yltää jo välikattoon. Ilmat muuttuivat loppuviikosta kurjiksi, joten päätettiin aloittaa pesuhuoneen seinän muuraus ja odottaa mukavampia piipuntekoilmoja. Seinät nousivat nekin vauhdilla. Muuraaminen jatkuu maanantaina. Sähköpartio saapui lauantai-iltana ja aloittivat työt sunnuntaina aamulla. Kaksi sähkömiestä ja yksi sähkönainen pistivät tuulemaan ja valmista tuli. Kuudessa tunnissa oli johdot vedetty ja rasiat paikoillaan. Muutamaan pistorasiaan kytkettiin jo virtakin. Sähköpartio lähti yhtä sähäkästi kuin tulivatkin palatakseen kahden viikon päästä. Nytpä päästään levyttämään väliseinät toiseltakin puolelta. Rasioita täytyy kiinnittää kattoon ja sitäkin voidaan alkaa paneloimaan. Tästäpä se lähtee hurjaa vauhtia etenemään. Jari asetti ensimmäiseksi muuttotavoitteeksi vapun. Pitänöö lähteä hommiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti