Pystytysviikko

Vihdoin koitti viikko 47. Talopaketin pystytysviikko. Jännitys kasvoi lähes sietämättömäksi, ja niinpä heräsin tiistain vastaisena yönä jo kahdelta, pirteänä kuin peipponen, odottamaan Simonsin asentajia. Odotus oli pitkä, sillä Simonsin Sprintteri kaarsi Käpälämäkeen hiukan yli kymmenen aamupäivällä. Vöyristä saapui kaksi hiljaista miestä. Tervehdyksen mutistuaan he ryhtyivät poistamaan pressuja perustusten päältä. Seistä törrötin vieressä, kun miehet mittasivat ristimittoja ja tarkistivat vaaitusta laserin avulla. Usean OK:n jälkeen oli selvähköä, että perustus oli oikean kokoinen ja korkuinen. Saadakseni asiasta varmuuden, kyselin, miltä näyttää. Toinen Vöyriläinen sai sanottua, että ihan hyvältähän se. Yritin pitää keskusteluyhteyttä yllä, mutta yksinpuheluksi se paremmin meni. Totesin, että poikia pitää vääntää nenästä saadakseen heistä jotakin jutunjuurta irti, joten katsoin parhaimmaksi häipyä omiin hommiini. Muutaman tunnin pojat ahertelivat alajuoksujen ja pylväiden kanssa. Kävin aina välillä katselemassa homman etenemistä. Kahden aikaan iltapäivällä Sprintteri katosi mutkan taakse. Kävin peittelemässä aikaansaannoksen ja huhkin lumia sokkelin sisäpuolelta Jarin kanssa traktorin kauhaan. Kiikutimme rakennuspaikalle lautoja ja kakkosnelosia rakennusaikaisia tukia varten.
Keskiviikon vastaisena yönä heräsin puoli kolmelta, pirteänä kuin peipponen, odottamaan Simonsin asentajia. Odotus oli edellispäivää lyhyempi, sillä kirkkaat valot loistivat Käpälämäessä jo ennen seitsemää.Menin mäkeen minäkin. Siellä samaiset puheliaat miehet jo valmistelivat pystytystä. Julmetun pitkä rekka kolkotteli Ritajärventietä ja pysähtyi liittymämme kohdille. Lähdin naapuriin ilmoittamaan, että talo tulee. Naamatauluista keittiön ikkunassa päätellen, he olivat sen jo huomanneet. Ensimmäisessä rekassa oli kaikenlaista tilpehööriä ja kattotuolit. Katselimme keittiön ikkunasta, kun vaikuttavan kokoinen nosturihirviö humisteli tontille. Epäilimme, miten nosturi ja rekka taittuvat liittymästä, mutta sinne molemmat humahtivat. Teki melkein mieli aplodeerata. Lähdin innokkaana kuvaamaan, kun rekkaa alettiin tyhjentää. Kuvista ei juuri mitään tullut, kun oli vielä kovin pimeää. Sitten soi puhelin. Isäni ilmoitti, että kylän taksimies oli ilmoittanut, että siellä se on, meidän talo, Tuulikin ahteessa kyrmyllään. Aaarrrrgggghhh! Pahin pelkoni oli toteutunut. Elementtiauto ei päässyt Tuulikin ahdetta ylös, lähti luisumaan ja päätyi Tuulikin pellolle. Onneksi perävaunu pysyi kuitenkin pystyssä, miten kuten, mutta pystyssä se vielä oli. Tosin pahasti kallellaan. Kiirehdin paikalle ja totesin kuskille, että voi perse. Kuski oli samaa mieltä. Shokista toivuttuamme aloimme suunnitella, mitä vehkeitä tarvittaisiin auton ja talon pelastamiseen. Vähät minä siitä autosta, mutta talon pelastamiseen. Kuski esitti toivomuksena hiekkaa ja kaivuri. Lähdin toimittamaan asiaa. Isäni oli jo ehtinyt tilata hiekoitusta ja ryhdyimme hankkimaan kaivuria. Perusparannusta Ritajärventielle tekevä kaivuriukko lupasi lähteä tulemaan. Pystytykseen varattu nosturihirviö lähti kiertämään pikkuteitä pitkin taloauton taakse. Sitten vain odottelimme. Simons Elementiltä soitti Dan ja oli yhtä huolissaan, kuin mekin. Parin tunnin odotuksen jälkeen kaikki oli asemissa ja miehet virittelivät ketjuja perävaunun alle.Lopulta alkoi itse operaatio. Kaivuri piti pakettia pystyssä, kunnes nosturi sai sen irti maasta. Kuski ajoi rekkaa hiljaa eteenpäin ja nosturi käänsi perävaunun tielle. Eläköön! Talo oli taas tiellä. Kaivuria tarvittiin vielä vetämään taloauto ahteen päälle. Jo alkoi kielenkannat irrota yhdeltä sun toiselta, kuskilta ja pystyttäjältä. Katastrofi yhdistää. Iloisina ilmoitimme kaikille haaverista tietoisille, että vaara oli ohi. Näin pääsi itse päivän päätapahtuma alkamaan.  Isäni katseli pakettia ja kysyi, eikö meidän pirttiin enempää seiniä tule. Vakuutin tilanneeni kaikki tarvittavat seinät. Nosturi nosteli elementin toisensa jälkeen paikoilleen ja talo alkoi hahmottua. Elementit olivat säilyneet ehjinä ojakeikasta huolimatta. Ainoastaan yhdestä kohdasta oli muutama ulkoverhouspaneli mennyt rikki. Ne pystyy vaihtamaan. Kuskit ja autot häipyivät sitämukaa kun ne saatiin tyhjiksi. Nosturi häipyi, kun kaikki palaset olivat kohdillaan. Pystyttäjäpojat jäivät nakuttelemaan. Ja nakuttelivat myöhään iltaan saakka. Kahdeksalta illalla laittoivat vielä aluskatetta. Viimeistelyt jatkuu vielä tänään, mutta siellä se seisoo, pirtti, vesikatto päällä ja säleverhot ikkunoissa. Lämmitimme harjakaissaunan ja nautimme harjakaismaljan. Ikuisuudelta tuntunut odotus on päättynyt ja Jarikin pääsee nyt rakentamaan todenteolla. Kaikki talkootyöstä kiinnostuneet, tervetuloa!