Tällä sivulla kerron, miten rakennusprojektimme etenee

Rakentaminen ei olekaan romanttista naulojen naputtelua. Tämä sivu olkoon minun keinoni päästellä ylimääräisiä paineita tekstin muodossa ulos. Tervetuloa raksalle!

torstai 16. joulukuuta 2010

Pakko painaa pitkää päivää

Viime viikonloppuna oli tarkoituksena saada viemärit valmiiksi. Huomasimme kuitenkin lauantaina iltapäivällä, että tärkeitä osia on jäänyt ostamatta. Sinervön kauppa oli kuitenkin jo kiinni, joten olimme voimattomia. Mallailimme olemassa olevat putket ja mutkat hahmolleen ja vaihdoimme työkohdetta.Päätimme plätkiä ruoteita paikoilleen. Niinpä pyysin Jaria mittaamaan lappeen pituuden, jotta voisimme suorittaa laskutoimituksen, jolla selviää ruodeväli. Jari oli kovasti touhuissaan ja kiipesi pikkulipalle mittauspuuhiin. Huuteli sitten mitan minulle. Laskeskelin paperille kerto- ja jakolaskuja pitkän rimpsun. Katkoimme ruodepuut oikeaan mittaansa ja ryhdyimme puuhaan. Jari hillui katolla ja minä ojentelin ruoteita ylös ja pidin rakennustelinettä pystyssä. kahdenkymmenen asteen pakkanen alkoi kipristellä sormia ja varpaita ja päätin mennä sisään lämmittelemään. Pian tuli katolla hiljaista. Kuuntelin hetken ja menin ovelta huutelemaan, että onko ukko vielä katolla, vai humpsahtiko alas. Ylhäältä kuului Jarin apea ääni, että jokin oli mennyt pieleen. Jako ei täsmää. Tarkastin laskelmani ja julistin sen olevan täysin oikein. Pyysin Jaria tekemään tarkastusmittauksen lappeen pituudesta ja sieltähän se virhe löytyi. Mittanauha näytti aivan eri lukemaa kuin aikaisemmin. Varmaan joku halpismitta. Eipä siinä auttanut muu, kuin sorkkarauta laulamaan ja ruoteet irti. Naputtelimme naulat puista ja menimme tekemään uuden laskelman. Jari kävi vielä mittaamassa lappeen uudelleen ja mitta pysyi samana. Jarin kiivetessä uudestaan katolle naulapyssy kainalossa, ehdotin, että laittaisi alkuun vain muutamalla naulalla kunkin ruoteen, kunnes nähtäisiin, miten jako asettuu. Sain kannatusta ehdotukselleni. Tälläkerta mitta piti paikkansa ja pääsimme harjalle voittajina.
Mennellä viikolla olemme ahkeroineet iltaisin viemäreiden kanssa. Työpäivien päätteksi olemme vielä puuhastelleet Käpälämäessä muutaman tunnin sillä seurauksella, että viemärit on viritetty ja peitetty. Pitkät päivät jatkuvat vielä viikonlopunkin, koska ensiviikolla tulevat lattialämmityksen asentajat. Siihen mennessä täytyy olla styroksit, vesiputket,betoniverkot ja kaapelit oortningissa. Ei sitten muuta, kuin hihat heilumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti