Pystytysviikko

Vihdoin koitti viikko 47. Talopaketin pystytysviikko. Jännitys kasvoi lähes sietämättömäksi, ja niinpä heräsin tiistain vastaisena yönä jo kahdelta, pirteänä kuin peipponen, odottamaan Simonsin asentajia. Odotus oli pitkä, sillä Simonsin Sprintteri kaarsi Käpälämäkeen hiukan yli kymmenen aamupäivällä. Vöyristä saapui kaksi hiljaista miestä. Tervehdyksen mutistuaan he ryhtyivät poistamaan pressuja perustusten päältä. Seistä törrötin vieressä, kun miehet mittasivat ristimittoja ja tarkistivat vaaitusta laserin avulla. Usean OK:n jälkeen oli selvähköä, että perustus oli oikean kokoinen ja korkuinen. Saadakseni asiasta varmuuden, kyselin, miltä näyttää. Toinen Vöyriläinen sai sanottua, että ihan hyvältähän se. Yritin pitää keskusteluyhteyttä yllä, mutta yksinpuheluksi se paremmin meni. Totesin, että poikia pitää vääntää nenästä saadakseen heistä jotakin jutunjuurta irti, joten katsoin parhaimmaksi häipyä omiin hommiini. Muutaman tunnin pojat ahertelivat alajuoksujen ja pylväiden kanssa. Kävin aina välillä katselemassa homman etenemistä. Kahden aikaan iltapäivällä Sprintteri katosi mutkan taakse. Kävin peittelemässä aikaansaannoksen ja huhkin lumia sokkelin sisäpuolelta Jarin kanssa traktorin kauhaan. Kiikutimme rakennuspaikalle lautoja ja kakkosnelosia rakennusaikaisia tukia varten.
Keskiviikon vastaisena yönä heräsin puoli kolmelta, pirteänä kuin peipponen, odottamaan Simonsin asentajia. Odotus oli edellispäivää lyhyempi, sillä kirkkaat valot loistivat Käpälämäessä jo ennen seitsemää.Menin mäkeen minäkin. Siellä samaiset puheliaat miehet jo valmistelivat pystytystä. Julmetun pitkä rekka kolkotteli Ritajärventietä ja pysähtyi liittymämme kohdille. Lähdin naapuriin ilmoittamaan, että talo tulee. Naamatauluista keittiön ikkunassa päätellen, he olivat sen jo huomanneet. Ensimmäisessä rekassa oli kaikenlaista tilpehööriä ja kattotuolit. Katselimme keittiön ikkunasta, kun vaikuttavan kokoinen nosturihirviö humisteli tontille. Epäilimme, miten nosturi ja rekka taittuvat liittymästä, mutta sinne molemmat humahtivat. Teki melkein mieli aplodeerata. Lähdin innokkaana kuvaamaan, kun rekkaa alettiin tyhjentää. Kuvista ei juuri mitään tullut, kun oli vielä kovin pimeää. Sitten soi puhelin. Isäni ilmoitti, että kylän taksimies oli ilmoittanut, että siellä se on, meidän talo, Tuulikin ahteessa kyrmyllään. Aaarrrrgggghhh! Pahin pelkoni oli toteutunut. Elementtiauto ei päässyt Tuulikin ahdetta ylös, lähti luisumaan ja päätyi Tuulikin pellolle. Onneksi perävaunu pysyi kuitenkin pystyssä, miten kuten, mutta pystyssä se vielä oli. Tosin pahasti kallellaan. Kiirehdin paikalle ja totesin kuskille, että voi perse. Kuski oli samaa mieltä. Shokista toivuttuamme aloimme suunnitella, mitä vehkeitä tarvittaisiin auton ja talon pelastamiseen. Vähät minä siitä autosta, mutta talon pelastamiseen. Kuski esitti toivomuksena hiekkaa ja kaivuri. Lähdin toimittamaan asiaa. Isäni oli jo ehtinyt tilata hiekoitusta ja ryhdyimme hankkimaan kaivuria. Perusparannusta Ritajärventielle tekevä kaivuriukko lupasi lähteä tulemaan. Pystytykseen varattu nosturihirviö lähti kiertämään pikkuteitä pitkin taloauton taakse. Sitten vain odottelimme. Simons Elementiltä soitti Dan ja oli yhtä huolissaan, kuin mekin. Parin tunnin odotuksen jälkeen kaikki oli asemissa ja miehet virittelivät ketjuja perävaunun alle.Lopulta alkoi itse operaatio. Kaivuri piti pakettia pystyssä, kunnes nosturi sai sen irti maasta. Kuski ajoi rekkaa hiljaa eteenpäin ja nosturi käänsi perävaunun tielle. Eläköön! Talo oli taas tiellä. Kaivuria tarvittiin vielä vetämään taloauto ahteen päälle. Jo alkoi kielenkannat irrota yhdeltä sun toiselta, kuskilta ja pystyttäjältä. Katastrofi yhdistää. Iloisina ilmoitimme kaikille haaverista tietoisille, että vaara oli ohi. Näin pääsi itse päivän päätapahtuma alkamaan.  Isäni katseli pakettia ja kysyi, eikö meidän pirttiin enempää seiniä tule. Vakuutin tilanneeni kaikki tarvittavat seinät. Nosturi nosteli elementin toisensa jälkeen paikoilleen ja talo alkoi hahmottua. Elementit olivat säilyneet ehjinä ojakeikasta huolimatta. Ainoastaan yhdestä kohdasta oli muutama ulkoverhouspaneli mennyt rikki. Ne pystyy vaihtamaan. Kuskit ja autot häipyivät sitämukaa kun ne saatiin tyhjiksi. Nosturi häipyi, kun kaikki palaset olivat kohdillaan. Pystyttäjäpojat jäivät nakuttelemaan. Ja nakuttelivat myöhään iltaan saakka. Kahdeksalta illalla laittoivat vielä aluskatetta. Viimeistelyt jatkuu vielä tänään, mutta siellä se seisoo, pirtti, vesikatto päällä ja säleverhot ikkunoissa. Lämmitimme harjakaissaunan ja nautimme harjakaismaljan. Ikuisuudelta tuntunut odotus on päättynyt ja Jarikin pääsee nyt rakentamaan todenteolla. Kaikki talkootyöstä kiinnostuneet, tervetuloa!

Odotus päättymässä

Talvi on tullut Horniolle. Lunta lienee kymmenisen senttiä ja kiristyvää pakkasta näyttää kymmenen päivän sääennuste. Eilisaamuna soitti Leif Simons-Elementiltä. Oli katsellut asemapiirustusta ja kyseli, onko pihaliittymä kovin kapea. Vakuutin, ettei ole. Halusi myös tietää, mihin olimme nosturin ajatelleet asettuvan. Selitin, että pääoven eteen on tehty sille paikka lätkätystä sorasta. Tätä tietoa hän tarvitsi siksi, että tietävät pakata seinät kyytiin oikeassa järjestyksessä. Yipee! Pystytys edistyy nyt siten, että tiistaina tulee etujoukko asentamaan radonhuovan ja alajuoksut. Keskiviikkoaamuna seitsemältä tulee koko poppoo, nosturi ja taloauto. Sitten vaan lätkitään seinät pystyyn ja katto päälle. Suitsait. Majoituspaikkoja Leif tiedusteli myös. Suosittelin Ellivuoren hotellia. Meillä on vielä tiedossa lumitöitä ja hiekoitusta ennen pystyttäjien saapumista.Ensiviikolla tulee tämän Joulun isoin paketti.

Kaikki valmiina

Nonniin. Kaivosta on ahkerasti pumpattu vettä, jokapäivä n. kolme-neljä tuntia sitä on purskutettu mäkeen. Täytynee tutkituttaa veden laatu jossakin vaiheessa, mutta noin aistienvaraisesti tarkasteltuna vesi tuntuu olevan ok. Näyttää kirkkaalta ja maistuu...vedeltä. Join oman kaivon vettä pari lasillista, eikä tullut mitään havaittavia vaikutuksia, paitsi että jano sammui .Mittasin virtaaman neljän tunnin pumppauksen jälkeen. Tuloksena 18 litraa minuutissa, eli yli kuutio tunnissa. Se on kuulemma todella hyvä juttu. Sanoivat porakaivoihmiset. Sillä saralla siis kaikki ok. Perustushommatkin on valmiina. Perjantaina lakaisin sorat huitsiin sokkelin päältä, hieroin rahinalla kaikki laastimöykyt ja kökkäreet irti ja kaivoin Jarin suunnittelemalla työkalulla sorat styroksien välistä pois.(maailman v-mäisin homma oli se) Sitten peiteltiin sokkeli Jarppadeen kanssa huolellisesti. Ja onneksi peiteltiin, koska eilen tuli lunta. Lopuksi Jari vielä junttasi kakkosnelosia talotoimittajan ohjeiden mukaan perustusten sisä- ja ulkopuolelle rakennusaikaisia tukia varten. Näin. Joskohan se nyt olisi kaikinpuolin kunnossa taloa varten. Hiukan kyllä jännittää, miten taloauto pääsee tänne korpeen, varsinkin, jos keli on kahden viikon päästä tällainen. Olen päivä päivältä varmempi siitä, ettei se pääse tuota Tuulikin ahdetta ylös, lähtee sivuluisuun ja kaatuu kyljelleen Tuulikin pellolle. Arrgghh!

Vettä

Porakaivofirmasta tulivat puolenpäivän aikaan halkaisemaan kalliota. Menimme seuraamaan tapahtumaa. Ukkelit ruuttasivat ensin kaivon täyteen vettä. Sen jälkeen teipattiin vesiletkua, vaijeria ja pienempää letkua yhteen n. 40 metriä. Kaivoon laskettiin erikoisen näköinen mötikkä, joka jätettiin killumaan 40 metriin ja pumpattiin turvoksiin niin, että se tukki kaivonreijän. Sitten päästettiin vettä mötikän alapuolelle, jonne muodostui painetta niin paljon, että kalliohalkeamat antoivat periksi. Sen jälkeen jatkettiin veden pruuttaamista, jotta se laajentaisi halkeamia ja huuhtelisi epäpuhtaudet pois. Huitsia. Ukkelit sanoivat, että 80 metrissä oli pehmeä kohta, joka antoi periksi. Hyvä. Sitten päästettiin paine mötikän alapuolelta pois ja nostettiin rensselit kaivosta. Ukkelit tuuppasivat vesiputken kaivoon ja kytkivät pumpun. Käskivät pumpata neljä tuntia tänään ja huomenna uudestaan, jotta saadaan epäpuhdas vesi pois ja pystytään mittaamaan, kuinka paljon kaivoon tulee vettä. Annoimme pumpun pumpata nelisen tuntia ja vettä tuli putkesta koko pumppauksen ajan, eli kyllä sinne taitaa nyt vettä jostain tulla. No, tänään pumpataan uudestaan kolme-neljä tuntia, jonka jälkeen laitetaan astia alle ja mitataan, kuinka paljon vettä putkesta tulee minuutissa. Jännää. Kaivoa siis porattiin 120 metriä ja vesi tulvahti 80 metristä. Isäni totesi tavalliseen tapaansa, että porakaivofirma voikin nyt viedä sen ylimääräisen 40 metriä mennessään.